Henkilökohtainen rukousnauha on voimaväline, aktivoitu talismaani ja henkilökohtainen kanssakulkija. Rakkaudentähden rukousnauha on aidoista kristalleista, parantavista kivistä ja puolijalokivistä henkilökohtaisesti valmistettu Voimakoru. 

Rukousnauhaa on perinteisesti käytetty kirkon piirissä ja nimensä mukaisesti se auttaa ihmistä laskemaan rukouksien määrää pitkässä rukousrituaalissa. Rukousnauhoja on käytössä muissakin kulttuureissa ja uskonnoissa. Valorukous on toiselta nimeltään affirmaatio. Toistettu affirmaatio vahvistaa sen vaikutusta ja vie manifestoijan yhä syvemmälle meditatiiviseen maailmaan. 

Moniin henkisiin harjoituksiin kuuluu toistaa tietty mantra esimerkiksi 101 kertaa. Pääidea on, että nauhaan on pujotettu helmiä yhtä monta kappaletta, mitä on ollut tarkoitus lausua jotakin tiettyä rukousta, mantraa tai affirmaatiota. Rukousnauha auttaa hiljentymään itse meditaatioon rukousten lukumäärän muistamisen sijasta. Luonnonuskosta kiinnostunut shamaani puolestaan voi käyttää rukousnauhaa valkoisten maagisten loitsujen tekemisen apuvälineenä. 

Rukousnauhoja on sellaisia, joissa on tarkoitus toistaa vain yhtä mantraa tai kuten Rakkaudentähdessä on koettu hyväksi, nauhassa on monenlaisia parantavia kiviä erinlaisia rukouksia varten. Yksinkertaisin rukousnauha valmistuu villalangasta, johon solmitaan niin monta solmua, mitä on ollut tarkoitus lausua rukouksia, voimalauseita tai mantroja. 

Rakkaudentähdestä voit tilata itsellesi aidoista parantavista kristalleista valmistetun henkilökohtaisen rukousnauhan ja opit lisäksi kanssamme käyttämään voimakoruasi oikein.

Tags:

Uutiset:

.

.

Blogi:

.

Aamukahvit arkisin klo 8.00

Kaikille avoimet Aamukahvit pidetään YouTube kanavalla aina arkiaamuisin klo 8.00 lähtien. Maanantaina ennustetaan korteilla koko viikolle. Muina päivinä Kanavajäsenet voivat pyytää itselleen korttien nostamista.

.

Arkisto

Paljon kiitetty Rahakurssi

Onko NYT Sinun vuoro astua Vaurauden tielle?

LUE LISÄÄ TÄSTÄ!