Ihminen on kokonaisuus, joka voidaan nähdä henkimaailmasta käsin ikäänkuin erinlaisina tasoina. Mitä vanhempi ja tietoisempi olento on kyseessä, sen enemmän erinlaisia korkeita tasoja eli valokehoja voidaan nähdä hänen rakenteessa. Valokeho on yhdenlainen kartta, jolla voidaan ymmärtää ihmisen rakennetta.
Jos esimerkiksi sielu on ollut kristallisessa taajuudessa, voidaan nähdä intuitiivisesti hänen yllään kristallinen valokeho, joka on hieman fyysistä kehoa suurempi, kirkas, läpinäkyvä valoa hohtava hahmo. Joissakin valokehoissa näkyy puolestaan paljon tähtien energiaa. Kun teen Sielunkartta -luentoja ihmisille, luen intuitiivisesti näitä valokehoja ja tuon niistä alas tietoa ihmiselle sanojen ymmärrettävässä muodossa.
Valokehoja on meissä aktiivisina ja uinuvina ja lisäksi tällä kohottavalla ylösnousemuksen aikakaudella niitä rakennetaan ja asennetaan meille tämän elämämme aikanakin. Jotkut vanhat valokehot puolestaan näkyvät järjestelmässämme kuin sammumassa olevina tähtinä.
Kun saamme auki uuden valokehon tai uinuva valokehomme lähtee toimimaan, saamme samalla kykyjä, jotka liittyvät korkeampiin ulottuvuuksiin. Nämä kyvyt voivat olla esimerkiksi sellaisia, että pystyt matkustamaan uusissa maailmoissa.
Kyvyt voivat liittyä selväaisteihin tai vaikka kykyysi ymmärtää tiettyjen henkopettajien viestejä. Ne voivat myös liittyä luomisen voimiin tai fyysisen kehon hyvinvointiin. Näissä uuden ajan valokehoissa on jännittävää se, että ne liittyvät yleensä kykyihin, jotka ovat meille jollakin tapaa täysin uusia.
Toisekseen ihminen voidaan nähdä eräänlaisilla tikapuilla, jotka sijoittuvat alisen maailman ja korkeimman Luoja-Lähteen välille. Tietoisuutemme on kiinnittynyt esimerkiksi 10 tikapuun puolalle tässä välillä, vaikka puolia voi olla hyvinkin 100 000 siinä oikeasti. Olemme aika rajallisia olentoja.
Mitä alemmilla puolilla meillä on teitoisuutta, sitä raskaampia energioita ilmenee jokapäiväisessä elämässämme. Jopa maailma ympärillämme näyttäytyy siinä valossa, mille tietoisuuden puolille olemme kiinnittyneet.
Mitä korkeammille puolille olemme kiinnittyneet, ja tämä tapahtuu saamalla käyttöön uusia valokehoja, sen kevyemmät ovat energiamme. Intuitiivisesti nähtynä hyvin korkeita valokehoja omaava ihminen ikäänkuin leijuu vähän maan pinnan yläpuolella. Leijuminen ei tapahdu fyysisessä kehossa. Sitä ei siis voi nähdä paljaalla ihmisen silmällä.
Vaikutus on kuitenkin todella voimakas. Mitä korkeammalla sisäinen valokehojärjestelmäsi leijuu, sen kevyempiä energioita koet arjessa. Mitä korkeammalla valokehojärjestelmäsi leijuu, sen vähemmän sinun tarvitsee ottaa osaa matalavärähteiseen ihmiskunnan draamaan. Olet automaattisesti suojattu ollessasi ihmisjoukossa.
Jokainen valokeho nostattaa ja laajentaa sinua tietoisuuden portaissa ja monesti aktivoinneissa puretaan alempien portaiden kehojärjestelmiä pois ennenkuin aktivoidaan uusia kevyempiä kehojärjestelmiä siihen tilalle.
Meiltä on nyt purettu tämän syksyn aikana hyvin vahvoja kollektiivisia vanhoja kehojärjestelmiä pois sieltä aivan alimmilta olomuotomme tikapuilta. Vanhaa jämähtänyttä ihmisyyden energiaa on puhdistettu ja prosessi on ollut vahva. Vanha täytyy purkaa aina pois, ennenkuin tilalle voidaan rakentaa uutta, siksi puhun paljon puhdistuksista.
Tilalle meille on rakennettu ja sitten jo valmiiksi asennettu uudenlainen valokeho, jonka tarkoitus on yhdistyä Merkava-valokehoomme ja auttaa meitä lentämään esimerkiksi meditaatiomatkoillamme aivan uudenlaisiin tietoisuuksiin ja kommunikoida hyvin rakkaudellisten valo-olentojen kanssa.
Ensin valokeho rakennetaan henkimaailmassa ja sitten se tuodaan rakenteemme lähelle uinuvassa tilassa. Meidän on totuttava kestämään sen intensiivistä värähtelyä ja ei ole tarkoitus, että kykymme repeävät auki liian voimakkaasti. Kun totumme elämään energian kanssa ja toisin sanoen emme saa enää niitä paljon puhuttuja ylösnousemusoireita, valokehoa intergoidaan asteittain järjestelmäämme. Tässä vaihessa valokeho on vielä nukkuvassa tilassa.
Aktivointi tarkoittaa sitä, että valokeho käynnistetään toimintaan.