Alkuperäiset ja aidot kivihelmistä valmistetut rukousnauhat tulevat Rakkaudentähdestä. Kivistä tehty Voimakoru sisältää paljon henkistä voimaa. Kivikoru on ollut parantajan voimaväline ihmiskunnan alkuajoista lähtien. Parantavilla luonnonkivillä voidaan aktivoida monenlaisia henkisiä ominaisuuksia. Kivet voivat parantaa fyysistä kehoa. Niitä voidaan käyttää karkottamaan ei-toivottuja energioita sekä kutsua puoleensa toivottuja asioita. Kivillä voidaan myös vaikuttaa henkiseen kasvuun ja uusien tapojen tai asenteiden oppimiseen. Tässä vain muutamia ajatuksia siitä, mihin rukousnauhan parantavia kivihelmiä hyödynnetään. Kivistä tehty rukousnauha lataa itseensä korkeita Valomaailman värähtelyjä, kun sitä käytetään rukoushelmien tapaan.
Parantavat Kivet, puolijalokivet ja kristallit ovat olleet matkassani aivan lapsesta saakka. Olen ollut todella kiinnostunut työskentelemään niiden kanssa ja oma vahvuuteni onkin kivien voimien yhdisteleminen, jolloin niistä saadaan aina aivan omanlainen vaikutus esille. Yleensä rukousnauhojen kivihelmet kertovat itse, minkälaisen yhdistelmän minun tulisi valmistaa ja mitkä kivet tahtovat työskennellä erityisesti kenenkin ihmisen kanssa.
Voimakoruun tulevat puolijalokivet ovat voimallisia rukoushelmiä. Kivet lepäävät normaalisti eräänlaisessa uinuvassa tilassa ja niiden kanssa täytyy työskennellä saadakseen vaikutukset parhaiten esille. Pitkään minulta pyydettiinkin neuvoja, kuinka kiviä voisi käyttää parantavassa tarkoituksessa oikein. Rukousnauhassa kivet aktivoituvat täyteen voimaansa, kun Voimakorun kanssa työskennellään shamanistisessa seremoniassa. Tällä tavalla parantavien kivien käyttö on helppoa meistä jokaiselle.
Rakkaudentähden aidoista kristalleista valmistettu rukousnauha on samalla vahva shamaanin Voimakoru. Valmistan rukousnauhan aina sydämen tilassa. Se aktivoidaan jo tekovaiheessa toimimaan parantavana talismaanina käyttäjälleen. Jokainen nauha tehdään henkilökohtaisesti, jolloin lataan kivet täyttämään omaa pyhää tehtäväänsä tulevan omistajansa läheisyydessä.
Kun käytät rukousnauhaa meditaatiossa, rukoushetkessä, parannuksessa tai missä tahansa henkisessä tapahtumassa, nauhasi puhdistuu ja palautuu aina alkuperäiseen aktivoituun tilaansa. Kivet lataavat rukouksista voimaa itseensä ja saavat valoa yhdistymällä parantaviin virtauksiin.
Kristalleilla ja kivillä on ainutlaatuinen kyky yhdistyä hyvin korkeisiin universaaleihin maailmoihin ja ne toimivat eräänlaisina välittäjinä näiden korkeiden maailmojen ja ihmisen välillä muuntaen värähtelyä sellaiseksi, mitä ihminen pystyy ottamaan vastaan jopa fyysisen kehon taajuudelle saakka. Rukounauha on oikein hyvä tapa ottaa parantavat kivet mukaan omaan elämäänsä.