Olet ehkä ajatellut, että Suomessa kivet ovat harmaita ja tylsiä möhkäleitä. Usein tähyämmekin parantavien kivien hankinnassa ulkomaille, mikä ei sinänsä ole välttämättä huono idea. Silti tahdon nyt muistuttaa omassa maassamme piilevästä rikkaasta aarteesta, kotimaisista korukivistä, joiden hankkiminen on ehkä hieman työlästä ja niiden hinta saattaa olla ulkomaisia kiviä kalliimpi… Jollet sitten laita tuumasta toimeen ja lähde etsimään kiviä itse! Olen koonnut tämän artikkelin pohjaten tietoni tieteelliseen tutkimukseen, jota on tehty Suomen kiviesiintymistä ja geologiasta, eli tässä artikkelissa esitetyt kivet todellakin löytyvät suomalaisesta maaperästä. HUOM! Kiviä on niin paljon, että olen joutunut rajaamaan artikkelin näihin tiettyihin parantaviin kiviin.
Suomalaiset kivet ovat maailman yksi vahvin parantajakunta. Ne kätkevät itsensä harmaan maankuoren sisälle ja säilyvät siellä tyynenä hiljaa, kunnes ihmisen sydän on kyllin nöyrä kuulemaan kutsun. Ensinnäkin suomen mannerlaatta on hyvin vanhaa aluetta, joten sieltä nousevat kristallit ovat energisiä ja vahvoja. Lisäksi nämä kivet värähtelevät parhaiten kehomme taajuudella, joten niitä ei kannata missää nimessä ohittaa, kun lähdetään miettimään parannusta! Tässä kohtaa on hyvä muistaa, että kaikkia kiviä ei tarvi kaivaa maankuoresta ulos, niissä virtaavat energiasuonet kyllä vaikuttavat meihin vaikka esimerkiksi luonnossa liikkuessa. Toisaalta mikäli löydät käteesi harmaan möhkäleen, joka tuntuu värähtelevän maagista voimaa, siinä saattaa hyvinkin olla mukana häivähdys jotakin tässä artikkelissa esittelemääni kalleutta. Kolmannekseen suomalaisissa kivissä erityistä on juuri se, että maaperässä sekoittuu usein monta kivilajia yhteen, jolloin niisen synerginen vaikutus yltää uusiin ulottuvuuksiin. Joko alat uskoa, että olemme Atlantiksen kadotettu heimo ja maaperässämme on kätkettynä yksi ihmiskunnan vanhimmista salaisuuksista?
Esittelen tässä nyt muutaman kiven, jotka ovat sinullekin varmasti tuttuja. Tässä kohtaa on hyvä vielä muistuttaa, että näiden kivien ulkomaiset sukulaiset on erityisen hyvä aktivoida hautaamalla ne 24 tunnin ajaksi maahan, sillä mistä tahansa maailmasta tuotu vastaava kivi värähtelee kuitenkin samalla taajuudella ja näin saat ehkä vedettyä ulkomailta hankittuun kiveesi suomen aidot kristalliset energiat ja tietoisuuden, joka värähtelee niin korkeilla taajuuksilla, että se usein on miltei havaitsemattomissa kehittyneellekin henkiselle kulkijalle! Näitä kiviä toivottavasti on jatkossa saatavilla Rakkaudentähden verkkokaupassa. Kenellä kiinnostaa opiskella kivien maagisia voimia enemmän, voi tulla 12.12 alkavalle Kristallimagian sähköpostikurssille!
Akaatti on suojaava kivi ja sitä voi käyttää lataamaan kaikkia muita kiviä, jolloin se myös moninkertaistaa muiden kivien voimat. Akaatti parantaa unettomuutta ja viljelijälle se tuottaa runsaan sadon. Se on hyväksymisen ja totuuden kivi, joka auttaa tasapainottumisessa. Akaatti antaa rohkeutta ja itseluottamusta.
Ametisti on voimakas sisäisen rauhan ja sydäntietoisuuden kivi. Sen avulla voi työskennellä eroon riippuvuuksista. Se on energioita välittävä ja transformoiva tietoisuuden kivi, joka omaa korkean henkigen värähtelyn ja sitä on hyvä käyttää meditaatiossa. Ametisti vahvistaa henkisyyttä, auttaa ottamaan yhteyttä henkimaailmaan ja puhdistaa tilan seremonioita ja meditaatiota varten. Se on erittäin suojeleva kivi. Ametisteista onkin hyvä rakentaa suojaava rinki esimerkiksi hoitohuoneen ympärille. Ametisti helpottaa nukahtamista ja sen takia itselläni onkin todennäköisesti ametistisykerö yöpöydällä. Usein pidän kiveä sydämen päällä nukahtaessani. Ametisti lievittää myös voimakasta koti-ikävää. Luostolla Lampivaarassa sijaitsee ametistikaivos, jota pitää yllä Kaivosyhtiö Arctic Ametisti Oy.
Antimoniitti eli Stibniitti (Seinäjoella) on manifestoinnin ja transformoinin kivi. Se saattaa olla hieman myrkyllinen, joten sitä täytyy käsitellä varoen. Se on myös erittäin maadoittava ja suojeleva kivi. Antimoniittia voi haudata maahan kotipihalla ja estää näin kaikki henkiset hyökkäykset kotia kohtaan. Tästä syystä se voi olla hyvä kivi sellaiselle, kenen kotona on kovasti rauhatonta henkimaailman puolesta.
Apatiitti (Rovaniemellä, Siilinjärvellä) kasvaattaa motivaatiota ja inspiraatiota. Se on eräänlainen herättäjäkivi. Se tuo kantajalleen tehokkuutta, auttaa tulemaan esille ja tuomaan omat ideat ja ajatukset oikealla tavalla esille.
Apofylliitti on totuuden kivi, joka maadoittaa henkeä ja rauhoittaa voimakkaasti. Se opettaa ottamaan vastaan parannusta ja energioita, joten sitä voi olla hyvä käyttää kaukohoitojen tukena.
Aragoniitti (Ylivieska) poistaa stressiä, rauhoittaa ja tasapainottaa. Se aukaisee kantajalleen erittäin syvää ymmärrystä sekä näkemystä laajasti eri näkökulmista. Saan tässä kirjoittaessani tunteen, että se ikäänkuin yhdistää kolmatta silmää, hypotahalamusta ja fyysisiä silmiä ja aukaisee näiden keskuksien välistä kommunikaatiota unohtamatta sydänkeskusta.
Aurinkokvartsi eli keltakvartsi sisältää nimensä mukaisesti auringon voiman. Se tuo lämpöä ja myönteisyyttä elämään ja uudistaa auran värähtelemään enkelimäisillä taajuuksilla. Se on voimakkaan lempeän maskuliininen kivi, jolla on voima aukaista menneitä elämiä. Jostakin syystä tämän kiven ajatteleminen tuo mieleeni Egyptin pyramidit ja Faraoiden mystisen voiman.
Astrofylliitti on meditaatiokivi, joka auttaa muistamaan omat rajattomat kykymme. Auttaa päästämään irti turhasta vastuun kantamisesta ja taakasta elämässä. Astrofylliitti suojelee negatiivisuudelta niin itsessä kuin toisissa ihmisissä.
Atsuriitti stimuloi enneunia ja selvänäköä. Se rauhoittaa ja tasapainottaa itseilmaisua. Atsuriitti auttaa kehittämään intuitiivisia vaistoja, joten se on hyvä kivi selvänäkijäoppilaille ja näkijänä työskenteleville.
Aventuriinikvartsiitti (aventuriini) on vaurauden kivi, koska se vahvistaa unelmien toteutumista. Aventuriini karkoittaa surumielisyyttä ja puhdistaa tunteita. Sitä löytyy suomessa Lapista käsivarresta. Aventuriini on yleisrauhoittava ja parantava kivi.
Bassaniitti vie nopeasti syvään tietoisuuden tilaan, tuo mahdollisesti mukanaan ennusunia ja visioita.
Berylli edistää selvänäön avautumista. Auttaa luomaan positiivisen elämänasenteen sekä myönteisen suhteen itseä kohtaan.
Borniitti on iloisuutta voimakkaan nostattava onnenkivi.
Diopsidi (Mm. Outokumpu) nostattaa tukahtuneet kyyneleet pintaan, vapauttaa emotioita ja parantaa traumoja.
Elbaiitti yhdistää ihimsen kaikki rakenteet, myös alimmat. Yhtenäisyys auttaa energioita toimimaan ihmisen hyväksi. Vilkastuttaa unia, mielikuvitusta, luovutta ja aukaisee matkan sisäiseen itseen.
Epidootti (Mm. Helginki) on yleisparantava kivi.
Flogopiittia on käytetty mm. Amerikan intiaanien keskuudessa tuomaan energiaa kaikista neljästä elementistä. Se nopeuttaa kehitystä, antaa joustavuutta ja auttaa hyväksymään uusia olosuhteita.
Fluoriitti on voimakkaan suojaava ja suojeleva kivi, joka yhdistää eri henkisiä tasoja. Puhdistaa alitajuntaa tuomalla pinnalle tukahdutettuja tunteita, muistoja ja ajatuksia. Hellii ja hoivaa mieltä.
Fuksiitti on puhdistava uudistumisen ja transformaation kivi.
Galeniitti eli Lyijyhohde on erittäin harmoninen kivi, joka tasapainottaa kaikkia kehojen tasoja ja elämän tasoja. Sen voima on maadoittava ja se keskittää energiavirtauksia. Galeniitti palauttaa meditaatiossa tietoisuuden omaan keskukseen.
Granaatti antaa rohkeutta toteuttaa muutoksia. Sen energia on vahva ja syvä. Granaatti tehostaa auraa ja vahvistaa ihmisen sisäistä värähtelyä. Granaatin avulla voidaan luoda telepaattisia yhteyksiä ja se vahvistaa myös henkisiä voimia. Meditaatiossa granaatin avulla voi matkustaa kauas henkimaailman tasoille ja ottaa yhteyttä edesmenneisiin isovanhempiin sekä tietäjiin. Lapista saadaan kullanhuuhdonnan sivutuotteena almandiinigranaatteja.
Goethiitti (Inari) eli götiitti auttaa ymmärtämään sielun tasoa. Se on erittäin voimakas parantava kivi. Sillä on voimakkaan metafyysisiä ominaisuuksia ja se auttaa taiteilijoita ja luovia ihmisiä. Rohkaisee katsomaan omia varjopuolia.
Haliitti eli vuorisuola harmonisoi sydänkeskusta ja solarpleksusta. Se tuo huoneeseen vapaita suolaioneja ja rauhoittaa tilan.
Hematiitti (Pelkosenniemi, Pyhätunturi) edistää tervettä maalaisjärkeä ja eloonjäämisen taitoja. Se on hyvä vaeltajan ja erakon kivi. Se myös vahvistaa fyysistä kehoa. Auttaa vapautumaan itselle asetetuista rajoituksista.
Hemimorfiitti (Körsnäinen) on meedioiden kivi. Se aukaisee valon virtaukset aurakenttään. Lisää iloa. Auttaa parantamaan ihmisten välisiä suhteita.
Herderiitti on yksi Synery 12 kivistä! Se on pään kristalli, joka aktivoi pään alueen chakroja. Se edistää psyykkisiä kykyjä ja auttaa keräämään tietoisuutta näkymättömistä asioista. Hederiitti myös monistaa muiden kiteiden voimaa moninkertaiseksi ja sen takia se on aivan täydellinen Synergy -kristalli.
Hiddeniitti avaa voimakkaasti universaalille rakkaudelle, auttaa meditaatiossa ja tiedon tuomisessa korkeammista ulottuvuuksista. Vahvistaa auraa ja suojaa negaatioilta, tuo toivoa, myötätuntoa ja keveyttä. Uuden alku, luovuus, itseilmaisu. Edistää chakrojen toimintaa ja suojelee energiakehää ympärillä. Poistaa pahaa oloa sekä negatiivisia energioita. Edistää inspiraatiota. Kunsiitti ja hiddeniitti ovat väsymättömiä ja ahkerasti rakkautta hoitavia kiviä. Ne aäuttavat sydänsuruissa ja voimistavat kykyä rakastaa itseään. Kiveä voi pitää sydämen lähellä.
Hydroksiapofylliitti ks. tarkemmin Apofylliitti
Jadeiitti (Lieksan seudulta Pudasjärvelle) vähentää kielteisyyttä ja edistää pitkäikäisyyttä. Se on yksi arvostetuimmista kivistä mm. Kiinassa. Jadea pidetään vaurauden kivenä.
Jaspis on voimakas fyysinen parantaja, joka suojelee kielteisyyttä vastaan.Sillä on myös voimakkaan suojaava vaikutus erityisesti fyysisellä tasolla ja se on voimakkaan maadoittava kivi. Jaspiksen voima alkaa hitaasti, joten sitä kannattaa pitää mukana kauan aikaa. Jaspiksen kanssa on hyvä muodostaa yhteys, jolloin saat siitä ikuisen ystävän itsellesi. Suomessa esiintyy jaspiskvartsiittia, jaspisbreksiaa. Kittilästä löytyy tunnettu punainen jaspis ja sodankylästä musta jaspis.
Kalsedoni (suomen Lapissa) on tunteellisten tarpeiden ja rehellisyyden ilmaisija, joka lievittää katumusta ja auttaa pääsemään irti vanhoista tehoista, jotka kalvavat mieltä tai valvottavat öisin. Se auttaa hyväksymään menneisyyden. Kalsedoni antaa positiivisen vaikutuksen ryhmille ja vahvistaa ihmisten yhteenkuuluvuutta. Se nostattaa äidillisiä ja huolehtivia vaistoja ja siksi se voi auttaa esimerkiksi synnytyksen jälkeisessä masennuksessa. Se myös kasvattaa fyyssistä energiaa.
Kalsiitti (Kalkkisälpä) parantaa muistia ja tasapainottaa henkisiä energioita.
Kalkopyriitti (Outokumpu, Vihanti, Virtasalmi) eli kuparikiisu edistää sisäistä viisautta, auttaa tekemään havaintoja ja edistää tarkkaivuutta. Auttaa uskomaan omia silmiä ja edistää tervettä järkeä. Vapauttaa tukkeutuneet energiat ja suojelee kantajaansa.
Kassiteriitti (Längelmäki) on ehdoton maadoittumisen, balansoimisen ja manifestoinnin kivi. Tekee ilmentämisen moninkertaiseksi. Shamaanimatkojen kivi. Auttaa ongelmanratkaisussa.
Klinohumiitti auttaa masentunteita ihmisiä sekä auttaa nousemaan elämän matalikoista ylös.
Kloridimarialiitti ja Kloorimeioniitti (Scapoliitti) helpottaa liian voimakkaita henkisiä kokemuksia ja auttaa kestämään muuntuneita tietoisuuden tiloja. Auttaa vapautumaan kaikesta, joka ei enää palvele korkeampaa hyvää.
Korundi (rubiini) (Kittilässä on ollut punaista kodundia) on jännittävä viininpunainen intohimoisen rakkauden kivi. Se tuo elämään heittäytymistä ja aukaisee intohimon liekin voimakkaaksi. Se suojelee herkkiä luonteita ja rohkaisee intohimoon elämää kohtaan. Kiviterapia suosittelee pitämään rubiinia yllä sydämen kohdalla, sormessa tai nilkassa.
Kunziitti on erittäin korkeasti värähtelevä kivi, jonka vähentää turvattomuuden tunnetta ja rauhoittaa ylivilkasta mieltä. Se auttaa ihmistä kasvamaan ja kehittymään henkisesti ja ihmisenä tässä elämässä. Se auttaa palautumaan voimakkaasta fyysisestä stressistä ja hoitaa sydänkeskusta. Kunziitin voima voi olla joskus niin vahva, että se aiheuttaa fyysistä pahoinvointia. Tämä on merkki fyysisestä puhdsitumisesta ja kehon detoksikaatiosta.
Kromiopsidi kuuluu diopsidiryhmään, en ole ennättänyt itse tutustumaan sen voimaan, mutta tässä hetkessä minulle kerrotaan, että se on voimakas tietoisuuden kivi, johon on mahdollista ladata henkistä informaatiota ja siitä on hyvä tehdä esimerkiksi parantavia tai suojaavia amuletteja. Väriltään se on smaragdinvihreä, pullonvihreä ja harvoin keltainen tai väritön. Kromidiopsidissä saattaa esiintyä harvoin kissansilmäilmiö ja tähti-ilmiö. Nämä kromidiopsidin muodot ovat erityisen haluttuja kiven keräilijöiden keskuudessa ja itselleni tulee intuitiivinen tunne, että tällainen kivi on tietäjän harvinainen voimakivi, joka kannattaa säilyttää kotona tarkoin varjeltuna alttarilla ja kuljettaa suvussa eteenpäin lahjana. Minulle tulee tätä kirjoittaessa kanavointina, että kissansilmän tai tähden sisältävä kormiopsidi on hyvinkin kivi, johon on tallennettu pieni pala universaalia tietoisuutta ja sen voi hyvin ladata voimakkailla parantavilla värähtelyillä. Outokummun esiintymän kromidiopsidit ovat voimakkaan vihreitä ja sitä on runsaasti. Suomessa sitä esiintyy myös Kaavilla ja Polvijärvellä.
Krysoberylli vahvistaa itsetuntoa.
Krysokolla on naisellisuuuden kivi, joka rauhoittaa ja antaa sisäistä vahvuutta.
Kunziitti on erittäin korkeavärähteinen kivi, joka auttaa käsittelemään erityisesti sosiaalista riippuvuutta ja voimistaa turvallisuuden tunnetta. Se auttaa maanisdepressiivisiä ihmisiä.
Kuparihohde eli Chalcocite edistää haavojen parantumista.
Kupriitti on kaikkien tasojen parantaja, joka auttaa ja parantaa myös charoja ja energiakehoja. Auttaa meditaatiossa kommunikoimaan pyhien tasojen ja korkeamman itsen kanssa.
Kuukivi on mystinen feminiininen ja intuitiivine kivi, joka auttaa matkustamaan alitajunnassa. Saattaa olla joskus fyysisesti vahva kivi. Se avustaa tunteiden vapauttamisessa, mutta samalla vähentää ylireagointia. Kivi on rauhoittava. Kuukiven feminiininen herkkyys, huolehtiva vaisto ja sympaattisuus auttaa tulemaan tietoiseksi omista ja läheisten tunteista. Kuukivi lisää voimakkaasti intuitiota ja empatiaa; näin vahvistaen selvännäköisten kykyjen kehittymistä. Kuukiviriipusta pidetään sisäisten matkojen talismaanina. Se yhdistää meitä kuun maagisiin ulottuvuuksiin. Se on myös henkisen matkaajan kivi. Nostaa esille alitajuisia voimia ja voimistaa Altaniksen Jumalattarien tietoisuutta.
Kyaniitti (Koli) edistää unennäkijän taitoja, unien ymmärtämistä ja unien näkemistä. Auttaa puhumaan omaa totuutta.
Latsuliitti (Nilsiä) (Lapis Latsuli) on kolmatta silmää avaava mutta myös tasapainottava ja puhdistava kivi, jota suositellaan unien näkemiseen ja meditaatioon. Se on Arkkienkeli Mikaelin kivi, joka suojelee näkijöitä kaikilta henkimaailman negatiivisilta vaikutuksilta.
Lepidoliitti on rauhoittava ja tyynnyttävä mineraali yliaktiiviselle mielelle, se tuo tasapainoa ja vähentää stressiä. Emotionaalisella tasolla lepidoliitti auttaa vapautumaan muiden ihmisten vaikutusten alaisuudesta, se vahvistaa omaa tilaa. Litiumkiille sisältää lepidoliittia.
Litiummuskoviitti on jonkin verran litiumia sisältävä muskoviitti Orivedellä. Muskoviitti on enkelikivi, jolla on voimakkaat mystiset voimat.
Lumikvartsi nostattaa ihmisen rakenteessa värähtelytasoa. Se on puhtauden ja viattomuuden kivi. Se on negatiivisuuksista puhdistava kivi, joka hoitaa surullista mieltä. Lumikvartsi pystyy tukemaan muutosten hetkellä sillä se rentouttaa, auttaa kääntämään uuden puhtaan sivun elämässä ja rohkaisee ottamaan uusia puhtaita askeleita elämässä. Lumikvartsi resonoi voimakkaasti kuun voimiiin ja sitä voi olla hyvä asettaa kodissa ikkunalaudoille luomaan värähtelevää kenttää koko ympäristöön. Muita nimiä lumikvartsille on maitokvartsi ja ukonkivi.Lumikvartsi on suomessa hyvin yleinen valkoinen kivi. Sitä löytyy melkein joka paikasta.
Lyijyhohde eli galeniitti on harmonian kivi, joka tuo tasapainoa kaikilla tasoilla, se on maadoittava ja keskittävä. Lyijyhohde on erinomainen kivi lääkäreille, homeopaateille tai herbalisteille, sillä se avustaa kokonaisvaltaista parantamista sekä rohkaisee tutkimaan. Fyysisellä tasolla lyijyhohde vähentää kaasujen keräytymistä ja purkautumista sekä tehostaa seleenin ja sinkin imeytymistä kehoon
Löllingiitti (leukopyriitti) ei löydy parantavien kivien listoista, mutta se halusi kuitenkin nostaa itsensä tähän listaan. Leukopyriitti on eräänlainen tonttujen ja taruolentojen kivi siinä missä enkelikivi tuo enkeleitä luoksemme. Se on yksi Atlantiksen kivistä ja yhdistää myös Lemurian värähtelyihin. Leukopyriittiä voi pitää myös yksisarvisten kivenä ja sitä esiintyy mm. Kuortaneella.
Maasälpä Kiviterapian mukaan maasälvät auttavat irtautumaan vanhasta ja asettamaan uusia päämääriä. Ne kohottavat itsetietoisuutta sekä tervettä rakkautta itseään kohtaan
Magneettikiisu (Pyrhotiitti) auttaa päästämään irti syvistä peloista ja saa sinut tuntemaan itsesi vapautuneeksi. Se auttaa päästämään irti tarpeettomasta piintyneestä vihasta. Auttaa löytämään uusia ratkaisuja elämän ongelmiin.
Magnesiitti auttaa rentoutumaan ja rauhoittumaan. Auttaa luovaa visualisointia. Se rauhoittaa mielen, jolloin pystyt kuulemaan meditaatiossa paremmin sydämesi viestit ja toiveet.
Magnetiitti houkuttelee rakkautta, hyvää onnea, terveyttä, kestävyyttä ja aukaisee henkistä telepatiaa. Sisältää voimakkaan positiivis-negatiivisen polariteetin, joten kiveä on käytettävä varovasti. Jos kutsut sen avulla luokse esimerkiksi rakkautta, se kutsuu luoksesi myös oppiläksyt, joita et ole käynyt vielä läpi. Toisaalta se tuo balansoituneen luottamuksen omaan intuitioon ja suojelee ylilyönneiltä. Helpottaa pelkoja, vihaa ja surua. Osaavan hoitajan käsissä se tasapainottaa sähkömagneettista kenttää eli auraa sekä meridiaaneja.
Malakiitti auttaa unensaannissa. Se on yksi vaurauskivistä ja auttaa manifestoimaan yllätyksellisiä rahavirtoja. Se tuo henkisiä virtauksia korkeista ulottuvuuksita maan sisälle. Se on yksi voimakkaimmista ja merkittävimmistä uuden ajan parantajakivistä.
Malakoni on radioaktiivisesti hajaantunut isotrooppinen, läpinäkymätön ZIRKONI. Se sisältää erittäin voimakkaan henkisen värähtelyn. Auttaa rakastamaan itseä ja muita. Ei pidä sekottaa teollisesti valmistettuun zirkoniaan. Auttaa sinua poistumaan tilanteista, jotka aiheuttavat sinulle vakavia ongelmia. Auttaa kuulemaan hengen johdatusta vaikeissa elämäntilanteissa. Maadoittava kivi.
Mangaanisälpä eli Rodokrosiitti on rakkautta ja myötätuntoa edustava myönteisen asenteiden kivi. Ruusukvartsin tavoin sydäntä hoitava kivi.
Meteoriittia lötyy myös suomesta. Se on avaruudesta puhdonnut kivi, joka sisältää voimakkaita henkisiä varähtelyjä, aukaisee ymmärrystä tämän planeetan ulkopuolelle ja vaikuttaa voimakkaasti tasapainottavasti fyysiseen kehoon. Se yhdistää erin tason kehoja toisiinsa ja transformoi meitä uuteen aikaan. Meteoriitti saattaa olla parantava viesti maan ulkopuolisilta olennoilta meille ihmisille.
Muskoviitti aukaisee voimakkaan yhteyden enkeleihin ja tekee sinut tietoiseksi omasta korkeammasta itsestä. Se auttaa luomaan iloisen asenteen tulevaisuutta kohtaan. Se karkottaa voimakkaan negatiivisia energioita aurasta.
Mikrokliini yhdsitää voimakkaasti kuuhun ja tuo esille feminiinisen jumalatarenergian. Auttaa naisia vapautumaan huonoista ihmissuhteista ja kutsumaan luokseen kestävää rakkautta. Lisää itsetietoisuutta ja itsekunnioitusta sekä oman arvon tuntoa.
Natroliitti tasapainottaa hermoja ja auttaa pääsemään vaikeisiinkin päämääriin ja siten se on hyvä menestyksen kivi.
Nummiitti on harvinainen kivi, jota n käytetty mm. korukivenä. Se sisältää yhteyden tähtiin ja revontuliin. Sitä pidetään magian kivenä ja se liitetään elementtivoimiin. Se on noitien kivi, joka maadoittaa voimakkaasti. Kivestä varoitetaan, että sitä pitäisi käsitellä varovasti ja sen kanssa tehty magia on tultava puhtaista aikeista.
Opaali (suomen Lapissa) on intuitiivinen kivi, joka sisältää monia feminiinisiä intuitiivisia voimia. Se tuo elämään maagisuutta ja auttaa yhdistymään hyvin korkeille taajuuksille. Opaali auttaa muistamaan edellisiä elämiä ja tuomaan esille niissä kerätyt henkiset ominaisuudet, tietoisuuden ja taidot. Opaali aukaisee henkistä näkökykyä.
Palladium puhdistaa vanhat piintyneet alitajuiset tavat ja sidokset. Sen avulla voit matkustaa seremonioissa ikiaikaiseen tietoisuuteen. Aukaisee piilotettua tietoa. Auttaa myös kehon sähköisen järjestelmän balansoimisessa kuten shungiitti ja se onkin värähtelyltään hyvin shungiitin omainen.
Pargasiitti (Parainen)yhdistää solar pleksusta ja sydänchakraa ja se on voimakas tunteiden parantaja.
Pektoliitti on viisauden kivi. Se luo sisäisen tietoisuuden totuudelliselle pohjalle ja auttaa olemaan totuudellinen myös itselleen. Samalla se tuo voimakkaan sisäisen rauhan tunteen. Voidaan käyttää tilanteissa, joissa on vaikea löytää sopu kahden ihmisen välille ja kun yksilöillä on vaikea nähdä oma osuus tilanteesta. Pektoliitti auttaa katsomaan itseään totuudellisesti sisimpään. Karkottaa henkisiltä tasoilta kaikki ei- toivotut olennot.
Petaliitti luo voimakkaan rauhallisen kirkkauden ja kauneuden tiloihin. Petaliitti on enkelikivi.
Peridotiitti aukaisee uusia mahdollisuuksia ja toteutta unelmia. Se on tavoittelijan kivi, joka vapauttaa vanhoista taakoista, jotta voit nousta uudelle askelmalle elämässä. Helpottaa mustasukkaisuutta ja terävöittää mieltä.
Plagioklaasi on noin 3.2 miljoonaa vuotta vanha metamorphinen kivi. Se auttaa itsekontrollissa ja kasvattaa sisäisesti. Auttaa ottamaan vastuuta omista teoista. Auttaa keräämään kadonneita voimia. Hyvä kivi loppuunpalamisen oireisiin.
Pollusiitti auttaa luomaan enkeliyhteyksiä sekä auttaa pääsemään irti ympäristön myrkyllisistä vaikutuksista.
Praseoliitti on muuttunut kordieriitti, joka on shamaanien ja näkijöiden kivi.
Prehniitti (vaalea) on rakkautta ilman ehtoja. Parantajien parantaja. Tasapainottaa ja vahvistaa ystävyyssuhteita. Suojaa ja samalla helpottaa yhteyttä enkeleiin ja moniulotteisiin oppaisiin. Hyödyllinen luomisen työssä ja Kristalliverkkojen ylläpitämisessä. Auttaa tekemään tarkkoja ennusteita. Prehniitin tehtävä nauhassa on parantaa kaikkia haavoja, jotka ovat jääneet atlantiksen parantajille sen tuhon aikana ja jälkeen. Palauttaa sielutehtävää ja takaisin alkuperäiselle polulle. Prehniitti edistää henkistä kasvua. Se yhdistää sinut Pyhään mieleen ja sitä onkin pidetty muinaisina aikoina magian kivenä. Erityisesti prehniitti on muistin ja muistojen herättämisen kivi. Se auttaa mm. muistamaan unia ja on erittäin rauhoittava ja suojaava kivi. Prehniittiä on pidetty shamanistisissa traditioissa pyhänä kivenä, koska sillä on kyky värähdellä näkyvän ja näkymättömän maailman välillä muodostaen siltoja eri ulottuvuuksiin.
Pyriitti, Rikkikiisu eli katinkulta on opiskelijoita auttava kivi. Auttaa näkemään oman potentiaalin ja uskomaan myönteisesti itseensä.
Rodoniitti on voimakas emotionaalinen tasapainottaja, joka vahvistaa rakkautta. Se auttaa näkemään asiat sydämellä samalla, kun se harmonisoii ihmisen energiavirtauksia ja maadoittaa. Rodoniitti on shamaaninaisen kivi, joka auttaa saamaan yhteyden omiin voimavaroihin. Se on voimakas apu traumatilanteissa ja myös hyvä ilmentämisen kivi.
Rubelliitti eli punainen turmaliini auttaa ymmärtämään rakkautta ja sen moninaisia vivahteita. Auttaa sydämessä olevia haavoja tulemaan esille ja parantumaan täysin. Aukaisee hienotunteisuutta ja joustavuutta.
Ruusukvartsi on ehdoton sydämen parantaja, murheiden poistaja, myötätunnon kivi joka yhdistää sinua universaaliin rakkauteen.Se parantaa itsetuntoa ja ihmisten välistä kanssakäymistä. Ruusukvartsi on syvimpienkin kipujen parantaja ja sitä kannattaa käyttää erityisesti silloin, kun huolet tuntuvat painavan harteita kasaan ja elämän murheet musertavat melkein alleen. Ruusukvartsi puhdistaa ihmisen rakenteen kaikesta negatiivisesta värähtelystä ja uudistaa tunteet puhdistaen ne myönteiseksi vaaleanpunaisella voimallaan. Ruusukvartsi avaa kanavan luovuudelle ja laajentaa mielikuvitusta. Ruusukvartsi on yksi sydänkeskuksen tärkeimmistä kivistä.
Safiiri on viisauden ja mystiikan kivi. Suomessa esiintyvä sininen safiiri on suojeleva kivi. Se yhdistetään puhtauteen ja henkiseen totuuteen.
Savukvartsi on mystinen shamaanikivi. Aina, kun otan savukvartsin käteeni, saan yhteyden voimakkaaseen kallioon ja vanhoihin parantajiin. Se vapauttaa masennuksesta ja jännityksestä samalla, kun se maadoittaa ja tasapainottaa seksuaalista energiaa. Erityisesti suomesta löytyvä tumma savukvartsi on voimakas tietäjien ja parantajien voimakivi.
Selestiini selventää itseilmaisua ja se on erittäin voimakkaan henkinen kivi. Auttaa muistamaan unia.
Serpentiniitti tuo myötätuntoa kantajalleen ja se auttaa antamaan anteeksi vaikeitakin asioita. Serpentiini on lempeä kiviä, joka auttaa näkemään elämän henkiset puolet.
Sitriini on vaurauden kivi ja voimakas kivimaailmaan cheerleader. Se tuo pirteyttä ja voimaa ja iloisuutta elämään. Se kantaa mukanaan auringonvoimaa.
Sinikvartsi sisältää paljon maskuliinista yin energiaa ja se on erittäin rauhoittavaa, viilentävää ja tyynnyttävää. Sinikvartsi on viileän henkinen kivi, joka nostattaa korkeisiin henkimaailmoihin. Sitä löytyy suomessa mm. Lapualta.
Smaragdi auttaa vetämään ryhmiä. Se inspiroi sisäiseen tietämiseen. Smaragdi on yksi voimakkaan henkisistä kivistä ja siinä on paljon maagisia voimia. Se vetää puoleensa vaurautta. Se on voimakkaan tasapainottava kivi. Se on tienraivaajien ja edelläkävijöiden voimakivi.
Smithsoniitti muodostaa suojaavan puskurin kantajansa ympärille. Kiviterapian mukaan smithsoniitti on rauhallisuuden, viehätysvoiman ja ystävällisyyden kivi. Sen avulla voi parantaa todella vaikeaa stressiä sekä mentaalista hermoromahdustilaa.
Sodaliitti tasapainottaa mieltä ja rauhoittaa ajatusvirtaa. Se auttaa näkemään selkeästi ja poistaa sekaannusta. Auttaa näkemään fyysisille silmille näkymättömiä asioita ja vahvistaa ennusunia.
Spektroliitti on Suomesta löytyvästä labradoriitista käytetty nimi. Kotimainen spektroliitti herättää luovuuden ja kauneuden kaipuun sekä kohottaa tietoisuutta. Se on epävarman ihmisen voimakivi, joka haihduttaa pelkoja ja helpottaa hämmentynyttä ja levotonta mieltä. Spetroliitti sisältää voimakkaan henkimaailman mystisen puolen, joka avautuu sille, kuka osaa kunnioittaa oikein kiven salaista voimaa. Labradoriittihan on tunnetusti velhojen voimakivi. Spektroliitti voi olla äkkiseltään voimakas ja esimerkiksi kaulassa kannettuna se saattaa aiheuttaa nopeasti huonon olon. Siksi sitä tulee käyttää varovasti.
Spessartiini on yksi Granaatin muoto ja sitä löytyy suomesta. Katso tarkemmin granaatin voimat.
Spinelli nostattaa kundalinienergiaa ja aukaisee ihmisen sisäisiä energiavirtauksia. Se puhdistaa myös kundalinijärjestelmää ja tukee sen oikeanlaista toimintaa. Kiviterapiassa sitä pidetään luovuuden, elämänvoiman, henkisen kehityksen ja henkilökohtaisen voiman lisäämisen kivenä.
Spodumeeni on kivi, jota kutsutaan jalomuodossaan viollettina Kunziitiksi ja vihreässä muodossa hiddeniitiksi. Molempia on löydettu Suomesta. Katso Hiddeniitti ja Kunziitti. Spodumeenia sanotaan shamaanikiveksi.
Stauroliitti on kivi, jota on käytetty tehostamaan rituaaleja ja valkoista magiaa. Se on hyvä kivi esimerkiksi vaihdoksissa, joissa olet kasvamassa uudelle tasolle. Stauroliittia pidetään keijukaisten kivenä.
Stibniitti tukee henkisiä matkoja ja antaa sinulle luovuuden siivet. Kivi sisältää erittäin rakastavaa energiaa.
Sylvaniitti auttaa rakastamaan ihmiskuntaa. Se sisältää sekä kultaa että hopeaa. Se välittää voimakkaasti korkeampia energioita ja muuntaa niitä ihmiselle oikeaan muotoon. Sylvaniitin kanssa voi meditoida pitämällä kiveä vastaanottavassa vasemmassa kädessä ja kuvitella sitten, että olet puu. Meditaatio auttaa sinut yhdistymään yhden Pyhän Elämän kanssa.
Timantti lisää yksilöllisyyttä ja vahvaa tahtoa. Se on kirkkauden kivi. Antaa kantajalleen lujuutta ja voimaa. Tuo mukanaan yltäkylläisyyden ja puhdistaa valkoisella valollaan. Timanttia ei tarvitse ladata uudelleen.
Titaniitti symboloi hengen yhdentymistä materian kanssa. Kohottaa myötätuntoa ja tuo kaikkien neljän elementin voimat kantajalleen.
Topaasi (keltainen) laukaisee jännitystä kaikilla tasoilla ja avustaa ongelmien ratkaisussa sekä pelkojen voittamisessa. Se on miellyttävä kivi, joka vaikuttaa käyttäjäänsä jo pienenä palasena. Suomessa Topaasia on löytynyt Tampereen seutuvilta.
Tremoliitti aukaisee aivoihin uusia energiavirtauksia ja uudistaa tietoisuuden. Transformaatiokivi, joka sallii sinun saada aivan uudenlaista ymmärrystä ja kykyä nähdä korkeampiin ulottuvuuksiin.
Trifylitti on rauhoittava, rentouttava unikivi. Poistaa ylikiihottunutta oloa. Tuo ulos pimeyden ihmisestä ja vie tilalle valoa. Käytettävä varovasti sillä voi saada aikaan odottamattomia myrskyjä.
Tulikivi on energiavirtoja tasapainottava kivi, jota on käytetty jo Egyptissä.
Tuliopaali on opaalin voimakas intohimoinen muoto. Karkottaa pahoja henkiä ja herättää ihmisen sisäisen tulen.
Turmaliini on voimakas shamaanikivi. Turmaliinin liitettäviä ominaisuuksia on joustavuus, objektiivisuus, myötätunto, positiivinen transformaatio, kestävyys ja ymmärrys. Se vähentää pelkoja ja auttaa luottamaan itseensä. Se auttaa ymmärtämään itseä ja muita. Auttaa pääsemään yli paranoiasta.
Tähtikorundi, tähtirubiini, tähtisafiiri ovat kyseisten kivien tähtimäisiä muotoja. Tällaisen löytäjällä on todellinen megamaaginen kivi käsissään, jonka sisälle voi varastoida kokonaisen kymmenen elämän verran maagista tietoisuutta. Äärimmäisen arvokkaita parantajien, tietäjien ja shamaanien kiviä.
Ouachitiitti on hiljaisuuden kivi, joka auttaa ylläpitämään hiljaisuutta ja salaisuuksia sisällään. Se on kivi, joka auttaa kulkemaan läpi vaikeiden aikojen silloin, kun et voi valittaa elämän olosuhteista kenellekään. Se on eräänlainen kivimaailman kameli, joka pystyy kuljettamaan sinut pitkän ja kuivan ajan ylitse samalla kun se toimii kuin sydämesi kompassi vieden pimeästä yöstä uuteen aamuun.
Unakiitti kohottaa oman voiman tunnetta. Se on kannustava kivi ja erittäin lempeä ja miellyttävä voimiltaan- Unakiitti muistuttaa Sinulle omista juurista sekä siitä, kuka sinä todella olet. Auttaa aukaisemaan syviä päämääriä. Vapauttaa tukkeutumia sydämen alueella ja näin auttaa luomaan unelmista totta. Unakiitti on hyvä kivi niille, jotka kärsivät pettymyksistä.
Uvaroviitti (mm. Outokumpu) luo sydämen kautta henkisiä yhteyksiä himisiin ja parantaa ihmissuhteita. Se lievittää yksinäisyyden tunnetta ja kannustaa itsenäisyyteen. Tämä kivi on edelläkävijöisen kivi sillä se edistää yksilöllisyyden toteuttamista. Kivi tasapainottaa ja maadoittaa.
Verikivi puhdistaa ja uudistaa fyysistä kehoa. Se on suojaava kivi, joka tuo voimaa ja fyysistä jaksamista kantajalleen. Hyvä miesten kivi.
Vesuvianiitti on hoitava ja parantava kivi, joka edestauttaa parantajien työskentelyä olitpa sitten itsesi parantaja tai toisten auttaja. Auttaa tunnistamaan ja keskittymään itselle todella tärkeisiin asioihin.
Vihreä graniitti yhdistää luonnonhenkien maailmaan. Se sisältää erittäin mystisen värähtelyn ja aukaisee ikiaikaista parantajuutta kantajalleen. Se on erittäin mystinen kivi, joka aukaisee kommunikaatiota henkimaailman kanssa.
Vihreä turmaliini (Elbaiitti) rauhoittaa mielen ja helpottaa uneen vaipumista. Se on vaurauden kivi siinä missä Jade sillä se tuo elämään mm. tasapainoa ja yleellisyyttä.
Vitaaniemiitti on upean näköinen monivärinen uskomaton mineraali, joka sisältää voimakkaan Lemurian värähtelyn. Se yhdistyy suoraan puhtaan elämän lähteelle ja on erittäin parantava ja elämää ylläpitävä mineraali.
Vivianiitti vahvistaa kolmatta chakraa ja auttaa näkemään. Auttaa lamaantuneita ja väsyneitä keräämään itselleen uudelleen inspiraatiota. Tuo sielun rauhaa, myötätuntoa ja rakkautta. Meditaatiossa auttaa kuulemaan sydämen toiveita, joita ei ole uskaltanut sanoa itselleen ääneen. Auttaa oikeamielisyyteen. Auttaa sielua täyttämään tehtävänsä ja aukaisee läsnäolon taajuuksia.
Vuorikvartsi tai vuorikristalli on kivimaailman ehdoton yleisparantaja ja puhdistaja; se vahvistaa kaikkia voimia, joita ihmisessä tai paikassa on. Kivi puhdistaa, lataa ja virkistää. Vuorikristalli kuuntelee, vastaanottaa, säilyttää ja vahvistaa sydämen toiveet sekä toimii puhtaana ja selkeänä kanavana maailmankaikkeuteen. Vuorikristalli toimii puhdistajana, se virittäytyy ihmisen omalle värähtelytaajuudelle ja poistaa energiatukoksia kehosta. Kivi parantaa ja tasapainottaa kaikki chakrat sekä avaa kruunuchakraa. Vuorikristalli sekä lähettää että vastaanottaa energiaa. Se vahvistaa muiden parantavien kivien energiat. Kristalli vahvistaa kaikkia voimia, joita ihmisessä tai paikassa on. Kristalli parantaa ja tasapainottaa kaikki chakrat sekä avaa kruunuchakraa. Vuorikiteet ovat puikkomaisia, muodoltaan kuin obeliskeja ja kooltaan muutamia senttejä. Kiteet ovat yleensä toisiinsa kasvaneina kimppuina. Suomessa vuorikiteitä on muun muassa Pisanmäellä, jonka eräältä seinämältä niitä on kaivettu jo vuosisatoja.
Xonotliitin avulla on hoidettu syöpää ja muita kasvaimia.
Zoisiitti auttaa sinua panemaan asioita toimeksi. Auttaa sinua nauttimaan luonnosta. Puhdistaa myrkkyjä kehosta ja vahvistaa immuunijärjestelmää. Muuntaa negatiiviset ajatukset positiiviseksi ja auttaa löytämään luottamuksen elämään. Auttaa löytämään oman totuuden ilman toisten ihmisten vaikutusta.
Tietolähde Suomesta löytyvien kivien nimistä: Suomen Mineraalit, Kai Hytönen.