Viimepäivinä minulle on tullut paljon ajatuksia henkisestä heräämisestä ja tietoisuuden muutoksesta viidenteen dimensioon. Tätä asiaa puitiin viimeksi Oulussa Timanttisädemeditaatioiden yhteydessä. Kun tarkastelen tietoisuuden kohoamista viidenteen ulottuvuuteen, näen siinä tiettyjä asioita, joista haluan puhua kanssasi tänään.
Tietoisuuden perusvärähtely on taajuus, joka vaikuttaa syvällä tasolla siihen, millaisena elämän koemme ja minkälaiset asenteet, arvot, energiat ja käyttäytymismallit vetävät meitä puoleensa. Tietoisuuden taso on kuin näkymötön tietokoneohjelma sisimmässämme. Sen ohjelma määrittelee ajatusprosessiemme kulkua ja minkälaiselta tasolta pystymme katsomaan arjen asioita. Meillä ei ole varsinaisesti valtaa sen ohjelman ylitse. Emme siis pysty mielen tarkoituksella tätä ohjelmaa noin vain muuttamaan.
Tietoisuuden värähtelyä voisi kuvata arkitermein näin. Sinulla on kädessäsi pieni esine, jota tahdot tarkastella. Kolmannessa ulottuvuudessa välineenäsi on tavalliset silmälasit, jotka terävöittävät katsettasi. Niinpä havaitset esineestä ne yksityiskohdat, jotka kykenet näkemään silmälasien läpi. Viidennessä ulottuvuudessa käytössäsi on monimutakinen mikroskooppi, jonka avulla voit nostaa esineestä näkyville näkymättömiä yksityiskohtia. Kolmannessa ulottuvuudessa ihmisten tietoisuuden pohja värähtelee siis tiettyä taajuutta ja kaikki ne sielut, jotka elävät sisäisesti sillä tasolla, kokevat maailman kutakuinkin samalla tavalla riippumatta erinlaisista kulttuurisista ajattelun eroista.
Nämä kokemukset ovat lähinnä tuntemuksia omasta maallisuudesta ja miten syvälle olemme uppoutuneet ihmisen mielen harhaan. Kolmanteen ulottuvuuteen liittyy kyvyttömyyttä erottaa henkisillä silmillä maallinen ja ikuinen toisistaan. Tässä ulottuvuudessa usein maallisista asioista muodostuu ihmisen elämässä niitä tärkeimpiä kysymyksiä. Suurin osa ihmiskuntaa elää kolmannen ulottuvuuden tietoisuudessa edelleen ja se heijastuu maailman arvoihin sekä yleiseen vallalla olevaan ajatteluun. Tietoisuuden taso on kuin oma geeniperimämme, se ohjailee ja säätelee ymmärrystämme ja vaikuttaa tapoihimme reagoida ulkoiseen maailmaan.
Kolmannessa ulottuvuudessa on mahdollista herätä opiskelemaan viidennen ulottuvuuden arvomaailmaa, jos ihmisjoukkoon tulee korkeamman tietoisuuden omaava opettaja. Näin onkin tehty menneellä ajalla, keskuudessamme on ollut guruja ja opettajia, joiden tietoisuus on ollut niin sanotusti henkisesti valtaosaa korkeampi. Näillä guruilla on ollut kyky nähdä kolmannen ulottuvuuden kollektiivisen maallisen harhan läpi ja he ovat pystyneet opettamaan meille korkeampia arvoja, joita olemme harjoitelleet enemmän tai vähemmän hyvällä menestyksellä viimeisten vuosisatojen aikana.
Ero viidennen ulottuvuuden tietoisuudella ja ajatusmaailman harjoittelulla on kuitenkin selkeä. Sellainen sielu, jonka sisäinen todellisuus värähtelee kolmannen ulottuvuuden tietoisuutta, pystyy kyllä omaksumaan monia pyyteettömiä arvoja ja toimimaan niiden mukaan hänelle kerrotun tiedon pohjalta, mutta hänellä ei ole syvää ymmärrystä ja omakohtaista näkemystä siitä, miksi näin on. Hänen valintojaan, ajatuksiaan ja tekojaan ohjaa omaksuttu tieto sisäsyntyisen tarpeen sijasta. Meillä on kaikilla kyky nähdä meditaatiossa noin 1-3 omaa tietoisuuden astettamme korkeampiin maailmoihin ja sen takia voimme oppia arvoja ja malleja korkeammista maailmoista. Toistamme niitä, koska älykkäänä olentona näemme, että näin on parempi. Korkeampi tietoisuus toimii meille kuin johtotähtenä pimeydessä ja korkeampien arvojen opiskelu jokatapauksessa kohottaa energioitamme.
Kuitenkin, kun tietoisuus lähtee sisäisesti kohoamaan viidenteen ulottuvuuteen, on kyseessä puhtaasti näkymätön prosessi, joka vain tapahtuu ihmiselle. Se tapahtuu nykypäivänä hyvin monelle riippumatta edes siitä, onko aikaisemmin ollut kiinnostunut henkisyydestä tai ei. Olen nähnyt useita tapauksia, jossa ihminen itse ihmettelee aidosti, että mitä on tapahtumassa. Kun tietoisuus lähtee kohoamaan, siitä syntyy kriisejä. Koko elämä saattaa hetkeksi mullistua ilman, että on tapahtunut mitään ulkoista ärsykettä tai että ihminen sitä itse olisi mitenkään tavoitellut. Lisäksi on hyvä mainita, että kaikista, kenellä tietoisuus on muuttunut viidenteen ulottuvuuteen, ei tule ”enkelihulluja” tai energiahoitajia.
Oikeastaan tietoisuuden muutosta ei voi tavoitella millään tavalla. Sitä ei voi laittaa tapahtumaan, mutta nyt elämme sellaista aikaa, kun ihmiskuntaan virtautetaan valtavasti energiaa ja valoa, joka muuttaa tietoisuuttamme. Planeettamme kollektiiviseen suunnitelmaan on kirjoitettu aikoja sitten tämä ajanjakso, jolloin sen värähtelyssä tapahtuu oleellinen muutos. Se on tarjottu meille jokaiselle ja oikeastaan heräämisen aaltoon pääsee mukaan antamalla sille luvan tapahtua.
Kun tietoisuus kohoaa viidenteen ulottuvuuteen, jää kolmannen ulottuvuuden maailmankuva lopullisesti taakse. Jos olet matkalla korkeampaan värähtelyyn, voit katsoa elämää taaksesi ja sinusta saattaa tuntua, kuin olisit elänyt henkisesti pussin sisällä. Näet omat uskomukset ja kolmannen ulottuvuuden ajatteluenergian ihan selvästi takanasi ja miten paljon olit samastunut siihen kaikkeen. Usealla on kokemuksia esimerkiksi kuoleman ja elämän kysymyksistä. Miten kolmannessa ulottuvuudessa ollaan samastuttu kehon olemassaoloon ja fyysisyyteen. Ihminen liittää olemassaolonsa todellisuuden oman fyysisen kehonsa historiaan ja elinvoimaan. Vankasti kolmannessa ulottuvuudessa elävä ihminen ei pysty näkemään oman kehon elämän ulkopuolelle. Hänen olemassaolonsa on alkanut syntymän hetkellä ja katoaa kuolemassa. Kaikki elämän arvot perustuvat tälle kokemukselle, joka kumpuaa jostakin hyvin syvältä vaistomaailmasta asti.
Kun tietoisuus laajenee, se muuttaa sinua lopullisesti. Ihminen ei ole kuitenkaan yhtään parempi tai arvokkaampi, edustipa sitten kolmannen tai viidennen ulottuvuuden tietoisuutta. Voi olla tuskallista tulla tietoiseksi alemman ajattelun rajoittuneisuudesta ja joskus elämä voi tuntua jopa painajaismaiselta kahden maailman välissä. Tietoisuuden muutokseen liittyy voimakkaita ajanjaksoja, jolloin et oikein tiedä, mitä olisit mieltä yhtään mistään. Ihmisen olemassaolo saattaa tuntua ajoittain merkityksettömältä. Elämä nostaa esille syviä eksistentiaalisia kysymyksiä ja niiden mukana tulevat energiatuntemukset ja valtavat sisäiset hengen virtaukset. Sinusta saattaa tuntua, että elämältä on pohja pois, kun et pysty enää nojaamaan totuttuun turvalliseen käsitykseen elämästä ja olemassaolosta. Silti ei ole syytä vaipua epätoivoon.
Kun tunnet sisälläsi kutsun tietoisuuden laajentamiselle, asian kanssa kannattaa työskennellä joka päivä. Matka voi olla pitkä ja joskus sinusta voi tuntua, että olet hyvin yksin. Toisaalta mitä pidemmälle etenet, sen merkityksekkäämmältä elämä tuntuu ja sen enemmän olet kytköksissä sellaisiin elämänmuotoihin, joita et ehkä aikaisemmin havainnut ollenkaan. Löydät matkalla henkilökohtaisia tapoja työskennellä eteenpäin ja vahvistaa uudenlaista olemassaolemisen tunnetta. Voit aina lukea kirjallisuutta ymmärtääksesi, minkälaiseen maailmankuvaan olet matkalla, mutta liiallinen yrittäminen voi jopa hidastaa näkymätöntä prosessia. Sen sijaan, että yrittäisit kovasti olla jotakin, suosittelen rentoutumista, itsestä huolehtimista, elämän siivoamista, kalenterin tarkistamista, ruokavalion ja elämäntapojen kunnostamista sekä säännöllistä energiatason huoltamista.
Ruokavaliolla ja elämäntavoilla on uskomattoman tärkeä osuus prosessissa. Viidennen ulottuvuuden keho ei yleensä sulata pitkälle prosessoitua ruokaa ja se kärsii totuttua enemmän lisäaineista ja tietyistä raskaista ruoka-aineista, voi olla hyvä aloittaa korkeamman värähtelyn tavoittelu omasta puhdistuskuurista ja ruokavalion muutoksesta. Tietyt tutut ravintoaineet jopa tukkivat sisäisiä virtauksia ja tuovat matalaa energiaa herkille henkisille tasoille! Tukkeutuneet kodin energiat saattavat pitää sinua vanhassa ja tiedäthän, että esimerkiksi kaikki vanhat tavarat ylläpitävät niihin liittyvien muistojen värähtelyjä. Puhdistus yksistään ei nosta sinua viidenteen ulottuvuuteen, mutta se tekee elämään sijaa uusille energioille astua arkeen.
Sisäinen tietoisuus kohoaa muun muassa lukemalla ja ajattelemalla korkeavärähteisiä asioita. Vedät puoleesi sitä, mihin kiinnität huomiosi. Sen takia voi olla hyvä idea opiskella henkisiä asioita. Asioiden tutkiminen oikeanlaisella asenteella vauhdittaa tietoisuuden muuttumisen prosessia. Kun luet ja omaksut teksteistä aina sen, mikä värähtelee oman sydämesi äänen kanssa, et mene harhaan. Rakkaudentähden kurssit auttavat päästämään irti, muistamaan ja oivaltamaan maanläheisellä, mutta silti henkimaailmasta kanavoiduilla viesteillä.
Henkimaailma osallistuu vahvasti tietoisuuden kohottamiseen. Maailmaamme lähelle on tullut valtava määrä korkeita valon olentoja tarkoituksenaan auttaa meitä suuressa prosessissa, joka on koko ihmiskunnalle. Osa meistä on valinnut sielusuunnitelmassa mennä korkeampiin tietoisuuksiin ihmiskunnan etujoukoissa ja sitten omalla ymmärryksellään auttaa muita omalla matkallaan. Tämä voi olla hyvin arkista työskentelyä oman perheen, läheisten, työkavereiden ja sukulaisten kanssa. Ei ole kyse mistään lähetystyöstä eikä käännyttämisestä. Viidennen ulottuvuuden tietoisuus ei ole uskonto, vaan yksinkertaisesti sisäinen taajuus, jonka kautta maailma näyttää aivan eriltä. Rakkaudentähdessä toimii ryhmä nimeltään Kristallivalon kantajat. Se tarkoittaa sellaisia sieluja, jotka tuntevat sydämessään kutsua auttaa ihmiskuntaa joko pienessä tai suuressa mittakaavassa matkalla viidenteen ulottuvuuteen. 12 Kristallin Akatemiassa olet mukana Kristallivalon kantajien joukossa.
Muita hyviä tapoja edesauttaa henkistä muutosta on esimerkiksi pyyteetön liittyminen maailmanpalvelusmeditaatioihin, joissa rukoillaan ja välitetään valoa koko ihmiskunnan hyväksi. Rakkaudentähdessä työskennellään viikottain. Mitä enemmän viihdyt tällaisissa korkeissa valon värähtelyissä, sen enemmän näkymätön sisäinen prosessisi etenee. Voisi kai kuvata, että hoitoihin osallistuessasi olet kuin pullataikina uunissa. Valo toimii kuten uunin lämpö ja se kypsyttää pullan sopivaksi ja saa pullataikinan osaset toimimaan tarkoitetulla tavalla. Aivan samalla lailla Sinulla on sisimmässä oikeanlainen resepti tietoisuuden muutokselle, kun vaan annat sille oikeat olosuhteet tapahtua!