Tänään aamulla klo 9 maissa tapahtui ensimmäinen pamaus. Tunsin, miten jokin kehoistani kuoli ja lyhistyi lattialle. Sitä sen enempää miettimättä jatkoin askareita kunnes noin tuntia myöhemmin tunsin erittäin voimakkaan energian aallon nousevan sisimmästä ikäänkuin siellä särkyisi jotakin pieniksi palasiksi. Mielessä välähti heti, että älä pane vastaan, vaan anna tapahtua. Niinpä rentouduin ja sanoin, että säryn nyt tuhansiksi pieniksi palasiksi.
Siitä seurasikin mielettömän vahvaa valon tietoisuutta ja kohotus uuteen. Uskon ja koen, että tämä tapahtui ei yksin minulle, vaan hyvin monelle ihmiselle maailmassa. Sain samalla viestin tuotavaksi kaikille siitä, missä nyt mennään:
Ensinnäkin sanotaan, että tässä ajassa asiat eivät tapahdu enää koskaan yhdelle ihmiselle ainoastaan. Vanhassa ajassa vihkimykset tulivat yhdelle tai muutamalle sielulle kerrallaan, mutta nyt ajan ominaismuoto on, että suurempaa joukkoa valmistellaan yhdenaikaisesti menemään korkeampaan tietoisuuteen ja tässä joukossa sielut avustavat toinen toisiaan kasvun ja avautumisen tiellä. Korkeampi uhraa itsensä alemman astinlaudaksi eikä ketään jätetä taakse.
Sitten toinen, mistä minua muistutettiin oli karman olemus. Olemme astuneet uudelle ajalle jossa karma on erinlainen. Sielun tasolla ei ole karmaa, aloitti valon oppaani tämänkertaisen opetuksen. Ainoa karma uudessa tietoisuudessa, mitä ihmisellä on jäljellä on se, ettei hän ole antanut Jumalallisen rakkauden syleillä eheäksi itsessään olevaa keskeneräisyyttä. Ainoa karminen tehtävämme tästä eteenpäin on parantua ja eheytyä kaikista sielullisista haavoista. Tietysti tästä seuraa myös sielun johdatus auttaa muita parantumaan ja eheytymään omistaan. Koko maailma on eheytymisen tilassa!
Minulle tulee näky, että meidät on nostettu kolmannesta ulottuvuudesta fyysisessä muodossa eräänlaiseen parantamisen ulottuvuuteen ja monet ihmiset vielä haikailevat vanhojen tapojen ja tottumusten perään, mutta ne eivät tuota enää samanlaisia lopputuloksia, kuin aikaisemmin siitä syystä, että ne ovat kolmannen ulottuvuuden todellisuutta. Päästäkää siis irti ja hyväksykää, että olemme tulossa osaksi Universaalin Rakkauden ja Valon maailmaa, missä lempeys, myötätunto ja anteeksianto ovat voimavaramme ja eheytyminen elinoikeutemme.
Viimeisen rysäyksen seurauksena koin todella kummallisen tilan. Äkkiä tunsin syvällä sielussa, ettei ihmisillä ole olemassa enää mitään estettä astua valoon. Synkinkin murhamies on kutsuttu valoon tässä ajassa, riippumatta siitä, mitä hän on tehnyt kolmannen ulottuvuuden maailmassa. Ne teot, jotka kolmannen ulottuvuuden maailmassa koituivat taakaksemme, on nyt mahdollista jättää taakse. Suuri anteeksianto odottaa meitä kaikkia, kuka sen ottaa vastaan?
Joillekin tuntuu pahalta ajatella, etteivät pahantekijät saakaan hengen tasolla rangaistustaan. Todellisuus on kuitenkin se, ettei helvettiä ole olemassakaan. Henkimaailman tasolla ei ole hyvää taikka pahaa. Kun antaudumme henkimaailman valolle ja sielun värähtelyn kohottamiselle, päästämme irti monista erillisyyden ja rajallisuuden harhan verhoista, jotka estävät meitä näkemästä todellista sielullista tanssia, suurta yhtä elämää, jonka osasia olemme.
Kun päästämme irti, näemme, että olemme kokemassa suurta rakkausnäytelmää täällä maailmassa ja kipu, haavat ja tuska ovat tämän maailman asioita eikä niitä viedä hengen tasolle mukana. Kuka tästä pystyy päästämään irti, on valossa riippumatta siitä, mitä on maailmassa kokenut. Tämä ei kuitenkaan ole oikeutus ryhtyä tekemään mitä hyvänsä sillä hengen tasolla sielu myös näkee ja tulee tietoiseksi kaikista niistä toteuttamattomista mahdollisuuksista, joita on elämänsä aikana jättänyt käyttämättä ja joskus omien tekojen aiheuttama taakka on niin raskas, että on lähes mahdotonta päästää irti ollakseen valossa.
Helvetti on sitä, ettei pysty päästämään irti ja astumaan vapautukseen, joka on jokaisella yhden pienen silmänräpäyksen päässä. Hengen tasolla vallitsee vain suuri sovitus ja yhteisymmärrys. Karmaa, oppiläksyjä ja oppimista tullaan kokemaan tähän tietoisuuteen. Koska olemme jatkamassa eteenpäin ulottuvuuksissa, oppien luonne muuttuu väistämättä. Meidän kaikkien tehtävä on harjoittaa hyväksyntää ja anteeksiantoa. Kenellä on vaikea antaa anteeksi, voi pyytää sydämen tietoisuuden kehittämistä sillä sen kautta kypsyy kyky päästää irti ja astua valoon nähdäkseen sielun kaikkeuden uudelta tasolta.
Hyväksymättömyys saattaa olla hengen maailmassa aivan yhtä raskas taakka, kuin tässä maailmassa tehty ihmisen murha. Tuomitseminen on eräänlainen hengen tason murha sekä katkeruuden tasoille asettuminen on kuvainnollinen sieluntason itsemurha ja siksi meidän olisi hyvä vapautua tuomitsemisesta sekä katkeruudesta ja luottaa Jumalalliseen viisauteen kaikissa asioissa. Sekä murhamies että uhri löytävät suuren valon ja vapautuksen, kun antautuvat valolle. Valossa ei myöskään uhri kaipaa enää sovitusta pahantekijältään. Siellä vallitsee suuri rakkaus.
Henkimaailma ei pidä tätä työtä mitättömänä eikä ihmisen osaa millään muotoa helppona ja muistuttaakin, että juuri siitä syystä elämme niin merkityksellistä aikaa, että meille on tehty mahdolliseksi saada aikaan suurtakin sovitusta hyväksymällä uusien ulottuvuuksien valo osaksi elämäämme. Meitä muistutetaan, ettei ole olemassa itsestämme ulkoista tekijää, vaan olemme osa suurta kokonaisuutta ja kolmannen ulottuvuuden maailma on ollut kasa lainalaisuuksia ja enerioita, joissa jokainen palvelee olemassaolollaan toinen toistaan, vaikka se onkin ollut ihmisen osassa hyvin käsittämätöntä.
Tämän hetken tehtävämme on siis päästää irti ja vapautua. Kenen tehtävä on vapautua pahoista teoistaan, kenen tehtävä on päästää irti katkeruudesta tai tuomitsemisesta. Hengen maailma puhuu edelleen, että kipujen taakka ei suinkaan ole siellä puolella mitätön ja tarkoitukseton asia. Kivut muuttuvat valtavan kauniiksi valon prismaksi hengen tasolla. Ne saavat näkyville todellisen olemusmuotonsa kuten myöskin pahantekijän rikkeet. Edelleen meitä muistutetaan, että tässä ei ole kyse tuomitsemisesta.
Hengen tasolla vallitsee holistinen käsitys sielun matkasta. Siellä ei ole aikaa taikka rajallisuutta, kuten oli kolmannessa ulottuvuudessa ja tässä uudessa tilassammekin jossakin määrin. Mikäli uskallatte antaa silmienne avautua, saatatte nähdä fyysisin silmin, miten jopa fyysinen maailma on muuttunut enemmän energian kaltaiseksi. Te ette sitä havaitse koska olette itsekin enemmän energiaa!
Hengen maailmassa nähdään sielun koko matka yhdessä silmänräpäyksessä. Kun astumme hengen maailmaan, on kyse oman todellisuuden kohtaamisesta ja valoksi muuttumisesta. Teidän voi olla vaikea uskoa, että murhamies ja rikolliset ovat hekin valoa, mutta voimme sanoa teille siihen vain, että astukaa valon maailmaan. Antakaa itsellenne lupa mennä rikki ja päästää irti vanhoista kehoista, jolloin voitte kokea sen tietoisuuden ja sen maailman, joka on asetettu koko ihmiskunnan optioksi ja päämääräksi.
Maailma on uusi ja käsittämätön. Tässä hetkessä, jossa luet tekstiä, et voi vielä käsittää kaikkea siitä maailmasta koska olet kiinni toisessa ulottuvuudessa. Voimme vain kertoa osasia siitä ja tämän hetken aktivoinnit muuttavat kaikkien kokemaa karmista kiertoa. Ottakaa valo vastaan iloiten ja kiittäen sillä se tulee lopettamaan kaiken kivun kaikilta sieluilta. Kärsimyksen aika on ohitse.