Samaan aikaan, kun itse aloin työskennellä AurinkoLotus energialla, päätin sisustaa kotia muutamilla vaurauskivillä. Vaurautta, menestystä ja runsautta luovia kiviä voi asetella kotona Feng Shuin mukaisesti paikkoihin, joissa ne vetävät puoleensa kaikkea hyvää. Itse rakensin vaurausalttarin, jossa on näitä vaurauskiviä, vaurausrukoukseni, AurinkoLotus -symboli ja muita vaurauteen liittyviä asioita. Vaurauden kiviä on hyvä asetella alttarille useampia sillä ne toimivat parhaiten yhdessä.
Ennen kivien asettamista kannattaa tehdä kotona suursiivous ja järjestää erityisesti vaurausnurkkaus kuntoon. Vanhasta tavarasta kannattaa luopua ja suosittelen edelleen hyvin lämpimästi hankkiutumaan eroon ikäviä muistoja tuovista esineistä esimerkiksi polttamalla ne. Kivet voi puhdistaa merisuolassa, tulen äärellä, suolavedellä tai laittamalla ne auringon paisteeseen kesäpäivänä maahan päivän ajaksi. Itse teen tällaisen puhdistussiivouksen yleensä erityisesti ajanjaksolla 5 päivää ennen uutta kuuta. Siivous päättyy päivää ennen uutta kuuta.
Aventuriini on kivikunnan onnenkristalli ja mahdollisuuksien -kivi. Se tuo menestystä, hyvää onnea ja vaurautta elämäämme, koska se on itsessään puhdasta voittajan energiaa. Sen antaa motivaatiota sekä myönteistä elämänasennetta. Aventuriini vahvistaa periksiantamattomuutta. Aventuriini aukaisee kantajalleen henkistä kasvua ja uudistumista ja auttaa Sinua päästämään irti vanhoista kaavoista ja aikaisemmista pettymyksistä. Aventuriini sopii hyvin vaurauden taskukiveksi, rukousnauhaan tai kaulanauhaan. Se on yksi parhaista rahakiteistä, koska sitä pidetään erityisenä onnentuojana, kun ilmennät vaurautta. Se on myös mahdollisuuksien kivi, avaten ovia kaikenlaisille uusille yrityksille. Hanki itselle aina 8 aventuriinia kerrallaan, koska 8 on rahan luku.
Kalsiitti toimii irrottamalla vanhoja uskomuksia tai kuvioita, jotka ehkä estävät vaurauden virtaamista elämään. Vihreä kalsiitti rohkaisee meitä tunnustamaan tilanteemme ja laajentamaan mielemme, jolloin pääsemme ulos seisovasta tilanteesta. Kalsiitti myös vetää rahaa ja vaurautta ovellesi.
Keltainen safiiri on AurinkoLotus -energiaan liittyvä kivi. Se liitetään vaurauteen ja kallisarvoisena korukivenä se aktivoituu kauniilla tavalla AurinkoLotus -energiaan. Voit pitää sitä korukivenä kaulassasi ja säilyttää AurinkoLotus -symbolin päällä muut ajat. Toinen AurinkoLotus kivi on kultainen topaasi, joka tunnetaan lisäksi rauhoittavana ja
balansoivana kivenä.
Hematiittia rohkaisee meitä tavoittelemaan unelmiamme ja se toimii erityisesti mielen tasolla voittaen siellä olevia epäilyksiä ja esteiden harhoja. Hematiitti antaa rohkeutta, itseluottamusta, uskottavuutta ja tahdonvoimaa, sekä voimistaa henkilökohtaista vetovoimaamme, ja siksi se vahvistaa kantajalleen vetovoiman lakia; ”Olet, mitä ajattelet -mitä ajattelet, sitä vedät puoleesi”. Hematiitin uskotaan estävän meitä imemään itseemme muiden negatiivisia energioita. Hematiittia on hyvä käyttää silloin, jos suvussa/asuinympäristössä on paljon köyhyysajattelua ja ongelmia vaurauden alueella.
Akaatti on hyvinvointikivi, joka toimii poistamalla elimistön energiahäiriöitä. Meditaatio puu-akaattikivellä kussakin kädessä poistaa esteet ja siten avaa energiakentän runsauden ja vaurauden elämään. Tuliakaatti tarjoaa vahvan suojuksen ja on erinomainen voimakkaan pelon välttämiseksi,. Se on kivi, joka muuntaa energiaa ja houkuttelee
vaurautta.
Jade on perinteisesti pidetty vaurauden, hyvän onnen ja pitkän elämän symbolina. Se on jo muinaisista ajoista saakka ollut yksi tunnetuimmista kiteistä vauraudelle, viisaudelle ja harmonialle. Se on erittäin onnekas kivi ja voi edistää menestystä ja runsautta elämässämme. Yhdistä vihreä jade muiden vihreiden kivien kanssa vaurauden energian lisäämiseksi. Se suojelee kantajaansa onnettomuuksilta ja epäonnelta. Se tunnetaan erityisesti seesteisyyden, harmonian ja puhtauden kivenä, joka vapauttaa negatiivisia ajatuksia ja rauhoittaa mieltä. Se kehittää kantajaansa hitaasti, mutta varmasti kohti rauhaa ja kärsivällisyyttä. Kiviterapian mukaan jadeiitti vähentää kielteisyyttä, edistää pitkäikäisyyttä ja unelmia. Jade on hyvä kivi silloin, kun Sinun tarvii ponnistella pitkäaikaisista vaikeuksista kohti parempaa elämäntilannetta. Sen energia auttaa sinua ilmentämään tavoitteesi ja edistämään runsauden virtausta elämääsi. Se myös houkuttelee uusia mahdollisuuksia.
Jaspis tuo päättäväisyyttä ja sinnikkyyttä tavoitteisiimme. Sen voima liitetään erityisesti rohkeuteen. Jaspis auttaa keskittymisessä ja luovuudessa, sekä lisää hyvän onnen ja menestyksen virtaa elämässämme ja siksi se onkin hyvä kivi vaurauden alttarilla. Jaspista kutsutaan hoivaavaksi kiveksi, jonka sanotaan maadoittavan ja vahvistavan kantajaansa fyysisesti sekä henkisesti. Jaspis rauhoittaa stressaantunutta mieltä, tasapainottaa kehon energioita ja puhdistaa negatiivista energiaa ympäriltämme. Muinaiset sivilisaatiot pitivät Jaspista pyhänä kivenä ja kantoivat sitä suojelus-amulettina.
Pyriitti on vaurauden symboli. Se on vitaalisuuden, voimakkaan tahdon ja toiminnan kivi, joka auttaa manifestoimaan uusia ideoita ja runsautta elämäämme. Muinaiset Incat käyttivät Pyriittiä suojelusamulettina, sekä meditoinnin ja ennustamisen apuvälineenä. Sen tiedetään korjaavan taloudellisia vaikeuksia ja houkuttelemalla vaurautta. Se myös auttaa tekemään taloudellisia päätöksiä, mikä tuo vaurautta niin hienovaraisesti kuin laajemmin.
Savukvartsi on runsauden ja hyvän onnen kivi. Se tunnetaan maadoittavana ja tasapainottavana kivenä, joka tuo iloa ja positiivisuutta elämäämme. Sen rauhoittavan energian sanotaan poistavan alakuloisuutta, tunneperäisiä tukoksia ja negatiivisia tunteita. Savukvartsi lisää luovuutta ja auttaa keskittymisessä. Sen kerrotaan myös kehittävän
organisaatiokykyä, auttaen meitä priorisoimaan tarpeemme ja saavuttamaan uratavoitteemme. Se on erinomainen runsauskivi varsinkin, jos löydät yksilön, jossa on hieman punaisia tai oransseja sirtiinin sävyjä. Vaihtoehtoisesti voit laittaa sitriinin savukvartsin viereen.
Sitriini on ilon ja runsauden symboli, joka kantaa mukanaan auringon lämmittävää ja voimistavaa energiaa. Se tunnetaan vitaalisuuden, vaurauden ja menestyksen kivenä, jonka sanotaan virkistävän kantajansa mieltä ja lisäävän rohkeutta, motivaatiota, sekä innostuneisuutta uusiin asioihin. Sitriini aktivoi sisäistä luovuutta ja parantaa keskittymiskykyä. Se suojelee auraamme ja harmonisoi kaikkia chakrojamme. Sitriini on yksi parhaista hyvinvointikiteistä, koska se auttaa sinua saavuttamaan aikomuksesi nopeammin. Sitä kutsutaan myös kauppiaskiveksi, koska se auttaa yritystä omistamaan vaurautta.
Haukansilmä on erinomainen kivi maan energioiden parantamiseen ja maadoittamiseen. Stimuloi fyysistä kehoa, tuo sisäistä näkemystä sekä puhdistaa kielteisistä ajatuskuvioista. Fengshuin mukaiseen vaurauden nurkkaan kotona asetettuna tummanpuhuva haukansilmä houkuttelee luokseen yltäkylläisyyttä kaikilla tasoilla.
Karneoli on voimakas kannustajakivi. Se tunnetaan motivoivana ja inspiroivana kivenä, jonka sanotaan tukevan kunnianhimoa ja päättäväisyyttä. Karneolin uskotaan tuovan hyvää onnea, vaurautta ja menestystä työelämässä. Muinaiset soturit kantoivat sitä kaulassaan tuomaan rohkeutta ja fyysistä kestävyyttä.
Tiikerinsilmä rohkaisee meitä tavoittelemaan unelmiamme. Se tunnetaan vaurauden, hyvän onnen ja vitaalisuuden kivenä, jonka sanotaan vahvistavan sisäistä voimaamme sekä omaa tahtoamme. Se lisää itsevarmuutta ja auttaa ratkaisemaan pulmia, tuoden positiivista näkemystä askarruttaviin asioihin. Tiikerinsilmän uskotaan myös tasapainottavan henkisesti ja rauhoittavan stressaantunutta mieltä. Tämä menestyksen kivi antaa sinulle haluamasi tahdonvoiman ja motivaation, jotta voisit toimia menestyksen saavuttamiseksi. Se auttaa sinua pysymään rauhallisena myös hektisissa tilanteissa, auttaen sinua toimimaan onnistuneena johtajana omassa elämässä.
Charoiitti on transformaation kivi, jolla on voimat ilmentää unelmia todeksi. Punainen granaatti stimuloi peruschakraa ja auttaa lisäämään luottamusta ja energiaa sekä auttaa myös vaurauden houkuttelemisessa. Verikivi maadoittaa ihmisen oikealla tavalla ja houkuttelee vaurautta. Oikealla maadoituksella saavutettu vauraus on todennäköisempää ja kestävämpää. Peridootti aukaisee ihmisen vastaanottamaan universumin energioita. Rutiilikvartsi ja erityisesti sen kullan sävyinen muoto voi huokutella vaurauden energioita nopeastikkin. Se on myös tehostava kivi, jota voi käyttää muiden vaurauskivien rinnalla. Opaali vetää puoleensa vaurautta, mutta myös auttaa säilyttämään ja pitämään kiinni ilmentämistäsi asioista. Mikäli Sinulla on vaikeaa muuttaa luomisen työtä, kannattaa keskittyä erityisesti puhdistamaan kotoa löytyvät opaalit!